Uu­si vuo­si ja uu­det… Niin, mit­kä? Oli­pa men­nyt vuo­si epi­de­mi­a­vuo­si tai ei, ky­sy­mys säi­lyy sa­ma­na. Uu­si vuo­si ja… Mitä sit­ten?

Lu­ke­mat­to­mat eri­lai­set oman elä­män pa­ran­nus­vin­kit tun­ke­vat verk­ko­kal­voil­le, huu­ta­vat ot­si­kois­sa. Ker­to­vat, kuin­ka tu­li­si ol­la, jot­ta oman elä­män sai­si taas rai­teil­leen.

Eri­tyi­sen pai­na­va vaa­ti­mus esi­te­tään eris­tyk­sen ja py­säh­ty­nei­syy­den vuo­den jäl­keen. Kun­nol­li­suu­den, jopa ih­mi­syy­den mi­tak­si mää­rit­tyy se, kuin­ka hy­vin oman elä­män­sä kans­sa pär­jäi­lee. Pai­no­tus sa­noil­la oman elä­män, sil­lä se on mer­ki­tyk­sel­li­syy­den mit­ta­ri: kuin­ka minä suo­ri­tan elä­mää­ni mal­li­kel­poi­ses­ti, niis­sä mi­tois­sa, jois­sa sitä kuu­luu­kin elää?

Syk­syn ai­ka­na olen opis­ke­li­joi­den ja nuor­ten ai­kuis­ten kans­sa käy­nyt lu­ke­mat­to­mia kes­kus­te­lu­ja sii­tä, kuin­ka han­ka­laa voi ol­la tai­pua en­nal­ta mää­rät­tyi­hin lo­ke­roi­hin, val­miik­si an­net­tui­hin mer­ki­tyk­sel­li­syy­den nar­ra­tii­vei­hin, ot­taa osaa jo­hon­kin me­nes­tyk­sen ta­ri­naan, jo­hon ei tun­nu kuu­lu­van­sa.

En­tä jos ei löy­tä­nyt­kään elä­män tar­koi­tus­ta eris­tyk­ses­sä? En­tä jos ei sil­lä ”kai­kel­la va­pau­tu­neel­la ajal­la” saa­nut­kaan suo­ri­tet­tua ekst­ra pal­jon opin­to­pis­tei­tä? En­tä jos ih­mis­suh­teet ei­vät sy­ven­ty­neet­kään, vaan jou­tui­vat kat­kol­le ja niin edel­leen?

Yk­si­mie­li­siä ale­taan ol­la sii­tä, et­tä en­nem­min tai myö­hem­min epi­de­mi­an­ti­lan­teen kans­sa asi­at hel­pot­ta­vat. As­ke­leet koh­ti nor­maa­lim­paa ar­kea tu­le­vat vää­jää­mät­tä, lo­pul­ta. Mut­ta se ei muu­tu, et­tä vain ”ot­ta­mal­la it­se­ään nis­kas­ta kiin­ni” tai ”seu­raa­mal­la näi­tä viit­tä vink­kiä”, kaik­ki muut­tui­si tai edes tar­vit­si­si muut­tua.

Voi­si­ko uu­si vuo­si tuo­da enem­män ti­laa hen­git­tää. Voi­si­ko riit­tää, et­tä vain on, et­tä sel­vi­ää jo­ten­ku­ten, il­man su­per­san­ka­rei­den viit­to­ja?

Nuu­sa Nis­ka­la, op­pi­lai­tos­pas­to­ri