Eläm­me so­dan­jäl­keis­ten su­ku­pol­vien va­ka­vin­ta krii­siä hen­keä vaa­ran­ta­van vi­ruk­sen edet­tyä pan­de­mi­ak­si. Ih­mis­kun­taa kos­ket­ta­van uhan py­säyt­tä­mi­nen on muo­dos­tu­nut yh­teis­kun­tien lä­hes yk­si­no­mai­sek­si teh­tä­väk­si syr­jäyt­tä­en nor­maa­lin elä­män­me­non.

Kol­me vuot­ta sit­ten juh­lim­me 100-vuo­ti­as­ta Suo­mea tee­mal­la yh­des­sä – til­l­sam­mans. Tuol­loin em­me ar­van­neet, et­tä tätä yh­des­sä te­ke­mis­tä tar­vit­sem­me näin pian ja enem­män kuin kos­kaan so­tien jäl­keen.

Ko­ro­na­e­pi­de­mia on ai­heut­ta­nut mer­kit­tä­vim­män ta­lous­py­säh­dyk­sen sit­ten toi­sen maa­il­man­so­dan. Jat­kos­sa pu­hu­taan ajas­ta en­nen ko­ro­na­pan­de­mi­aa (eKo) ja jäl­keen (jKo). Ai­kai­sem­mat ta­lou­den häi­ri­öt ra­joit­tui­vat joko Suo­men omiin on­gel­miin tai ka­pe­an glo­baa­lin toi­mi­a­lan haas­tei­siin. Nyt val­lit­se­va häi­riö on maa­il­man­laa­jui­nen ja kos­kee kaik­kia toi­mi­a­lo­ja. Pan­de­mi­an laa­juus on kai­kil­le toi­mi­joil­le iso yl­lä­tys, ei­kä se ole ke­nen­kään syy, vaik­ka sii­tä niin moni kär­sii.

Eläm­me poik­keuk­sel­lis­ta ai­kaa. Ko­ro­na­vi­rus jyl­lää eri puo­lel­la maa­il­maa ai­heut­ta­en poik­keuk­sel­lis­ta epä­var­muut­ta ja hä­mär­tä­en nä­ky­vyyt­tä tu­le­vai­suu­teen. Ly­hy­es­sä ajas­sa vi­rus on muut­ta­nut jo mil­jar­dien ih­mis­ten ar­kea. Ra­ken­ta­mi­nen­kaan ei ole vi­ruk­sel­le im­muu­ni ja si­ten kos­ket­taa myös ra­ken­nu­sa­laa ly­hy­el­lä ai­ka­vä­lil­lä.

Mitä ot­tai­sit mu­kaa­si au­ti­ol­le saa­rel­le? Leik­ki­mie­li­nen ky­sy­mys on muut­tu­nut to­dek­si, kun jou­dum­me jo­kai­nen miet­ti­mään, mitä ”saa­rel­lam­me” tar­vit­sem­me. Krii­si­ai­ka tuo esiin pe­rus­tar­peem­me ruo­kaan, tur­vaan ja lä­hei­syy­teen, mut­ta myös ar­keen, jos­sa opim­me ja har­ras­tam­me, ke­hi­tym­me ih­mi­si­nä.

Tus­kin ku­kaan ha­lu­aa ol­la lap­sil­le tie­toi­ses­ti epäys­tä­väl­li­nen! Ys­tä­väl­li­syys voi tar­koit­taa hy­vin mo­nia asi­oi­ta: pelk­kää mie­len­ti­laa, jul­ki­lau­sut­tua asen­noi­tu­mis­ta lap­siin, jo­tain yk­sit­täis­tä me­net­te­lyä tai sys­te­maat­tis­ta toi­min­ta­ta­paa. Sik­si Ou­lun kau­pun­gin­kin nou­dat­ta­mas­sa UNI­CE­Fin lap­siys­tä­väl­li­nen kun­ta -mal­lis­sa mää­ri­tel­lään lap­siys­tä­väl­li­syys täs­mäl­li­ses­ti YK:n lap­sen oi­keuk­sien so­pi­muk­sen poh­jal­ta. So­pi­mus mää­rit­tää al­le 18-vuo­ti­ai­den pe­ru­soi­keu­det.

Kun tu­lin Ou­luun opis­ke­le­maan 1980-lu­vun lo­pus­sa, en aja­tel­lut tu­le­va­ni me­ri­kau­pun­kiin. Ajan myö­tä olen juur­tu­nut Ou­luun, mut­ta mi­nul­le Ou­lu on ai­na ol­lut suis­to­kau­pun­ki. Va­paa-ajal­la suis­ton ran­nat reit­tei­neen, puis­toi­neen ja ta­pah­tu­mi­neen ovat tar­jon­neet unoh­tu­mat­to­mia elä­myk­siä. Omat ko­ke­muk­se­ni me­rel­li­syy­des­tä ovat jää­neet ke­säi­siin Nal­li­ka­rin vie­rai­lui­hin ja sa­tun­nai­siin lai­va­mat­koi­hin kau­pun­gin edus­tal­la. Epäi­len, et­tä suu­rel­la osal­la ou­lu­lai­sis­ta suh­de me­reen on yh­tä etäi­nen. Suis­to ja jo­ki­ran­nat ovat hel­pos­ti lä­hes­tyt­tä­viä, ja tar­jo­a­vat pal­ve­lu­ja, vä­li­ne­vuok­raus­ta ja kah­vit­te­lu­paik­ko­ja.

Moni vii­me vuo­si­sa­dan ku­va­tai­tei­li­ja kul­ki ura­po­lun, jon­ka alus­sa maa­la­si tai­dok­kaas­ti ih­mi­sen muo­to­ku­via, ryh­tyi sit­ten ke­hit­te­le­mään omaa muo­to­kiel­tään ja et­si­mään omaa kä­den­jäl­ke­ään, kun­nes uran­sa lop­pu­vai­hees­sa saat­toi maa­la­ta esi­mer­kik­si pelk­kää har­maa­ta vä­riä.

Suo­mes­sa on huo­li syn­ty­vien las­ten mää­rän vä­he­ne­mi­ses­tä. Pär­jääm­me val­ta­kun­nan ti­las­tos­sa nyt koh­tuul­li­ses­ti, mut­ta tääl­lä maam­me nuo­rim­mas­sa maa­kun­nas­sa­kin huo­li on ai­heel­li­nen.

Mo­net kun­nat tar­jo­a­vat nuo­ril­le hie­non, konk­reet­ti­sen tuen ke­väi­sin: ke­sä­työ­se­te­lin. Se­te­li on mah­ta­va etu, joka aut­taa nuor­ta ke­sä­työn ha­ke­mi­ses­sa ja työl­lis­ty­mi­ses­sä.