Martti Turunen | 2018-03-02
Näytä kommentit
  • 19579marko hoikkaniemi1 Marko Hoikkaniemi joutui perjantai-iltana pahoinpidellyksi juostuaan kaksi varasta kiinni.(Kuva Marko Hoikkaniemi).
  • 19581marko hoikkaniemi3
  • 19580marko hoikkaniemi2

Palaan Ouluun sopivan tilaisuuden tullen. Oulu on kuin lintukoto tähän verrattuna.
Näin sanoo järvenpääläisen K-Marketin kauppias Marko Hoikkaniemi, jonka dramaattiset kuvat levisivät Ilta-Sanomissa.
Hoikkaniemi joutui perjantai-iltana pahoinpidellyksi juostuaan kaksi varasta kiinni.
Sain mustan silmän ja silmälasit menivät rikki, mutta oluet varastetut oluet jäi minulle, Hoikkaniemi kertoo.
Maanantai-iltana hän ajoi takaa jo uutta, saksilla ja meisselillä varustautunutta varasta. Tappouhkauksiakin on tullut.
Hoikkaniemi ei silti hyväksy ajatusta, että ”millekään ei voi mitään” tai että ”näpistys on vain pikku juttu”.
Hän aloittaisi lakimuutoksella: varkauksista määrättävät sakot pitäisi voida muuntaa vankeusrangaistukseksi. Toistaiseksi yhteydenotot kansanedustajiin ovat olleet tuloksettomia.
Marko ja Tiina Hoikkaniemellä on kaksi K-Marketia, Kesään mennessä heilllä on jo neljä kauppaa hoidettavanaan.
Hoikkaniemet ovat asuneet pitkään Oulun seudulla ja heillä on asunto Oulussa tälläkin hetkellä.

Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit