Martti Turunen | 2017-12-06
Näytä kommentit
  • 17438uutinen hannu leskinen Hannu Leskinen on ollut viime vuosina useissa vaativissa tehtävissä. (Kuva Forum24)

Uuden valtakunnallisen SoteDigi Oy:n toimitusjohtaja valitaan pian.
Hallituksen oululainen puheenjohtaja Hannu Leskinen arvioi, että päätös tehdään ”vuodenvaihteen kieppeillä”.
Toimitusjohtajaksi oli useita kymmeniä vaihtoehtoja.
SoteDigin kotipaikka on yhtiöjärjestyksen mukaan Helsinki, joten toimitusjohtaja sijoittuu lähtökohtaisesti Helsinkiin.
Toimitusjohtajan ensimmäisiä tehtäviä on henkilöstön palkkaaminen. SoteDigiin tullee 20–30 henkilöä eri puolille Suomea.
– Henkilöstöä ei kerätä itsellemme. Hyödynnämme tarvittaessa sekä yksityisen että julkisen puolen toimijoita, Leskinen sanoo.
Yhtiöstä on tarkoitus tehdä äärimmäisen ketterä ja kyvykäs, hän lisää.
Jo ennen toimitusjohtajan valintaa SoteDigissä on viety tiettyjä valmistelevia asioita eteenpäin projektihenkilöstön voimin
Ne liittyvät esimerkiksi valtiovallalta ja kunnalliselta kentältä SoteDigille siirtyviin asioihin, kuten yliopistollisten sairaanhoitopiirien yhteiseen Virtuaalisairaalaan.

SoteDigiä ei peruta

Valtioneuvosto antoi viime viikolla SoteDigi toimiohjeen.
Sen mukaan uusi yhtiö kehittää valtakunnallisia asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisuja sekä muita uusia sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia ratkaisuja.
– Yhtenäispolitiikkaa, Leskinen kiteyttää.
Alkuvaiheen tärkein kansallinen kehittämishanke on integraatioalustan toteuttaminen maakuntien käyttöön.
Leskinen sanoo, että valtakunnallisesta sote- ja maakuntauudistuksesta tuli tarvittava liikkeelle saava voima: murros, jonka synnytti SoteDigin.
– Mutta jos (uudistuksessa tavoiteltuja) rakenteita ei syntyisikään, SoteDigiä ei peruta.

 

Neljä ehdokasta pisimmällä

Hannu Leskisellä on riittänyt kysyntää.
Kainuun sairaanhoitopiirin johdosta hänet valittiin Kainuun hallintokokeilun pääsihteeriksi 2003 ja Kainuun maakuntajohtajaksi 2004.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin (PPSHP) johtoon hänet valittiin 2008.
Viime vuonna Leskinen valittiin Pohjois-Pohjanmaan sote-selvityshenkilöksi.
63-vuotiaan Leskisen nykyinen työ PPSHP:n johtajana jatkuu virallisesti 31.3.2018 saakka. Käytännössä hän keskittyy SoteDigiin vuodenvaihteesta lähtien.
Leskisen seuraaja PPSHP:hen valitaan 11.12., kertoo sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Antti Huttu-Hiltunen.
Soveltuuvuusarvioinneissa oli neljä hakijaa: Maire Ahopelto, Ilkka Luoma, Pasi Parkkila ja Kirsti Ylitalo-Katajisto.
Virkaan valittavan kokonaispalkka on 12 900 euroa kuukaudessa.

Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit