Kari Utoslahti | 2017-12-04
Näytä kommentit
  • 17430uutinen piia rantala korhonen Piia Rantala-Korhosen mukaan on olemassa tutkimustietoa siitä, että kulttuuripääkaupunkivuosi kannattaa myös taloudellisesti. (Kuva: Pekka Kallasaari)

Oulu tavoittelee EU:n kulttuuripääkaupungin asemaa vuonna 2026.
Oulun kansainvälisten asioiden johtaja Piia Rantala-Korhonen sanoo, että tavoite voidaan saavuttaa yhdessä kaupunkilaisten ja eurooppalaisten yhteistyökumppanien kanssa.
Asialla olisi suuri merkitys Oululle.
– Sen myötä Oulusta tulisi vetovoimaisempi kaupunki asukkaille, taiteilijoille, yrityksille ja matkailijoille.
Helsinki oli yksi yhdeksästä Euroopan kulttuurikaupungista vuonna 2000, Turku oli Tallinnan ohella toinen vuoden 2011 kulttuuripääkaupungeista.
Teemavuosien vaikutuksia on tutkittu.
Turussa Kauppakorkeakoulun arvioinnin mukaan vaikutukset aluetalouteen olivat yli 250 miljoonaa euroa. Turun kulttuuripääkaupungin kustannukset olivat 55 miljoonaa euroa.
Koko organisaatio mukana
Oulun kaupunki vastaa kulttuuripääkaupunkihankkeen toteuttamisedellytysten luomisesta, pitkän tähtäimen strategiasta ja toimintaa tukevista investoinneista.
Koko kaupunkiorganisaatio osallistuu valmisteluun, mutta tärkeintä hänestä on kuntalaisten ja kulttuurikentän osallistaminen.
Esimerkkejä sidosryhmistä ovat koulut, oppilaitokset, yritykset, kulttuurilaitokset ja eurooppalaiset yhteistyöverkostot.
– Niille tarjoutuu mahdollisuuksia osallistua ohjelmatyöhön ja rahoitukseen. Myös kaupunkilaisia osallistetaan koko prosessin ajan, suunnittelusta toteutukseen.
EU kysyy, Oulu vastaa
Hakemuksen on oltava valmis vuonna 2020.
– Siihen mennessä on oltava vastaukset EU:n kysymyksiin hakijakaupungeille.
Lopullinen päätös tehdään viimeistään neljä vuotta ennen toteutusvuotta. Kulttuuripääkaupunkeja on vuosittain kaksi, joka kolmas vuosi valitaan kulttuuripääkaupunki myös jostain EU:n hakijamaasta.
EU on päättänyt maiden järjestyksestä, menettelytavasta ja valintakriteereistä vuonna 2014.
Kulttuuripääkaupungit nimeää EU:n puolueeton asiantuntijaraati, joka koostuu eurooppalaisista asiantuntijoista.
Tämänvuotiset kulttuuripääkaupungit ovat Aarhus Tanskasta ja Pafos Kyprokselta.
Ensi vuonna niitä ovat Hollannin Leeuwarden ja Maltan Valletta.

Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit