Jukka Weisell, talousjohtaja, Oulun kaupunki | 2017-09-24
Näytä kommentit
  • 16884weisell kolumni

Kaukoviisaus on yksi viisausopin laji, Konsta Pylkkästä lainaten. ”Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu... Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla...”.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja maakuntien perustaminen on kuin laittaisi kuutiota pyöreästä reiästä sisään. Hallitusohjelman sote-tavoitteet ovat hyviä, mutta ne on uhrattu poliittisen vaihdantatalouden alttarille.
Mikäli uudistus lopulta etenee pääosin hallituksen esityksen mukaan, joutuvat erityisesti suuret kaupungit sopeuttamaan omaa toimintaansa.
Oulun kaupungin ”liikevaihto” romahtaa 1,3 miljardista alle 600 miljoonaan. Sairaanhoitopiirin noin 400 miljoonan tase, josta kaupungin osuus noin puolet, siirtyisi varoineen ja velkoineen maakunnalle korvauksetta. Samoin käy kaupungin omistamille paloautoille ja ambulansseille ja muulle siirtyvien tehtävien irtaimelle omaisuudelle – velat toki jäävät kaupungille.
Keskustelussa vilahteleva maakuntavero olisi toteutuessaan oululaiselle veronmaksajalle kohtalokas.

Oulun kaupunki on yhtiöittänyt runsaasti toimintoja kilpailulainsäädännön velvoittamana tai tehostaakseen tukipalveluiden tuotantoa erityisesti sairaanhoitopiirin kanssa. Tavoitteena on ollut, että yhtiöittämiset mahdollistavat tulevaisuudessa yhteistyön myös maakunnan kanssa.
Oulu on monialainen konserni, jonka yhtiöt tarjoavat valtakunnallisesti energiapalveluita, yli 8 000 vuokra-asuntoa, kehittyneitä satamapalveluita, työterveyshuoltopalveluita, talous-ja henkilöstöpalveluita, teatterielämyksiä, toimitiloja yrityksille, 28 000 ateriaa joka arkipäivä, matkailupalveluita ja laboratoriopalveluita. Lisäksi Oulu-konsernissa on yksi maan suurimmista ammatillisista kouluttajista ja ammattikorkeakoulu.
Yhä suurempi osa toiminnoista on siis peruskunnan ulkopuolella. Toki lakisääteiset ydintoiminnot ovat tulevaisuudessakin perinteisessä kaupunkiorganisaatiossa, jonka toimintaa joudumme tehostamaan monin tavoin, jotta kykenemme kohtuullisella verotuksella tarjoamaan kuntalaisten tarvitsemat ydinpalvelut.
Toivottavasti käsillä olevissa muutoksissa osataan tehdä oikeat valinnat, jotka todetaan jälkikäteenkin hyviksi. Mutta kuten Pylkkänen totesi ”kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus...”.

Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit