Satu Koho | 2017-03-16
Näytä kommentit
  • 15161uutinen seurakuntamyy Oulunsalon pappilasta luovutaan 58 000 eurolla. Myyntipäätös odottaa vielä vahvistamistaan. Käyttökieltoon asetettu Kaukovainion kappeli puretaan. (Pappilan kuva: Juho Alatalo / Studio Ilpo Okkonen, kappelin kuva: Sanna Krook).

Oulun seurakunnat turvaa talouttaan myymällä kiinteistöjä.
– Näin vältytään peruskorjauksilta eli seurakunnan toiminnan näkökulmasta tarpeettomilta investoinneilta. Lisäksi säästetään huomattavasti käyttömenoissa, yhtymäjohtaja Ilpo Kähkönen perustelee kiinteistökauppoja.

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti tiistaina Hietasaaren ja Vasamon leirikeskusten sekä Oulunsalon pappilan myynnistä.
Hietasaari myytiin 202 000 eurolla Kiinteistö Oy Villa Unelmalle.

Vasamo päätettiin myydä 64 500 eurolla Kalle Pääaholle ja Oulunsalon pappila 58 000 eurolla Esa Kurkelalle. Näihin kahteen kohteeseen kuuluu tonttimaata, ja siksi myynnille pitää saada kirkkohallituksen vahvistus.

Siiranjärven leirikeskus Taivalkoskella laitettaneen myyntiin keväämmällä.


Maakaupoista saatu neljännesmiljoona

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti kesäkuussa 2013, että kymmenessä vuodessa luovutaan noin 30 prosentista seurakuntien kiinteistöistä.
– Ohjelman ensimmäinen vaihe 2013–2017 on aikataulussaan ja tavoitteissaan, Kähkönen kertoo.

Oulunsalon kanttorila on myyty 59 000 eurolla, Haukiputaalla oleva Salmelan pappila 110 000 eurolla ja Oulujoen kanttorila 179 000 eurolla. Kiimingin pappilan myynti on valmistelussa.

Seurakuntayhtymä on myynyt lisäksi tontteja ilman rakennuksia. Maakaupoista on saatu reilut 252 000 euroa.
Suurin kauppa on runsaat 7 hehtaaria käsittävä Jaara Kiimingissä. Se myytiin Oulun kaupungille noin 151 000 eurolla.

Oulujoen pappilan peltoihin kuulunut 378 neliön maapala myytiin naapurille noin 40 000 eurolla. Oulunsalon Lukkarikujalta myytiin noin 950 neliön rakentamaton omakotitalotontti 35 000 eurolla.


Purkukohteita

Jos kohde ei mene kaupaksi, pysyykö se käytössä, jätetäänkö tyhjilleen vai puretaanko?
– Riippuu kohteesta, Kähkönen vastaa.

Pateniemen seurakuntatalo, Oulunsalon seurakuntatalo ja Intiön asuinrakennus on purettu. Purkupäätökset on tehty Haukiputaan Vakkurilasta ja Kaukovainion kappelista.
– Purkaminen Kaukovainiolla alkaa todennäköisesti ensi syksynä.

Yhtymäjohtajan mukaan varmaa on, ettei kirkoista luovuta.


Uutta Ylikiiminkiin ja merenrantaan

Säästökuurista huolimatta seurakuntien kiinteistöpuolella myös investoidaan.
Ylikiimingin uuden seurakuntatalon rakentaminen alkoi elokuussa ja harjannostajaisia vietettiin tammikuun lopussa. Tavoitteena on, että talo valmistuu toukokuussa.

Joko Isoniemeen Haukiputaalle tai Umpimähkään Oulunsaloon rakennetaan uusi merenrantaleirikeskus. Parhaillaan suunnitellaan vaihtoehtoisia toteutusmalleja. Milloin paikka selviää?
– Hankesuunnittelu kestää tämän vuoden loppuun. Päätöksiä tehdään seuravana vuonna, Kähkönen vastaa.

Oulussa toimii seitsemän paikallisseurakuntaa: Oulun tuomiokirkkoseurakunta, Haukiputaan, Karjasillan, Kiimingin, Oulujoen, Oulunsalon ja Tuiran seurakunnat. Tietyt seurakunnalliset tehtävät, kuten kiinteistöjen myynti, hoidetaan yhtymän puitteissa.

Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit