Sarianna Halonen | 2017-03-05
Näytä kommentit
  • 15012sururyhma – Kunpa koulukiusaamiseen puututtaisiin hanakammin. Se voisi pelastaa henkiä, toivoo poikansa menettänyt Heikki Rankinen. (Kuva: Sarianna Halonen)

Poika on poissa.
Heikki Rankinen katsahtaa taivaalle.
– Heinäkuun 23. päivä tulee kuluneeksi kaksi vuotta. Aki lopetti itsensä 21-vuotiaana. Elämä oli vielä edessä.
Muistoihin ei ole helppo palata. Ne kouraisevat isää yhä syvältä.
– Mutta puhuminen on ollut minulle keino jaksaa. Joku kysyi, että voinko unohtaa. Vastasin en. Ja heti perään sanoin, että voin. Sitten unohdan, kun aika minusta jättää.


Metsä


Kaiken piti olla hyvin. Aki oli käynyt armeijan ja teki töitä ahkerasti kotikaupungissa Haapavedellä metsätyömaalla.
Metsä oli pojalle kaikki kaikessa. Paikka, jossa rauhoittua. Isän kanssa oli käyty hirvimetsällä pienestä saakka.
– Ei mielenterveysongelmia, eikä mitään poikkeavaa käytöksessä. Hän oli suulas ja tykätty kaveri. Oli aina heikompien puolella, vaikka häntä itseään kiusattiin. Hän oli puhelias, muttei saanut sanotuksi, että on paha olla.


Ase


Vanhempien heinäkuinen kesälomareissu Mikkeliin vaihtui painajaiseksi.
– Pojalla oli puhelin kiinni, emmekä saaneet häntä kiinni. Hän asui vielä luonamme, joten pyysin nuorinta poikaamme käymään avaimillaan katsomassa onko kaikki kunnossa. Ei minulla käynyt mielessänikään se, mitä olisi vastassa.
Se päivä käänsi elämän ylösalaisin.
Kuopus soitti shokissa takaisin:
– Aki oli ampunut itsensä työhuoneessani, Heikki pyyhkii silmiään.
Vierellä oli pojan oma haulikko. Yksi panos uupui suljetusta asekaapista.
– Veren keskellä työpöydällä oli viskipullo ja käsinkirjoitettu viesti. En ole vieläkään voinut itse katsoa viestiä.


Viesti


Lyhyen viestin lauseissa kuvastui kestämättömän paha olo. Sanoja tuskasta ja kiusaamisen jättämistä haavoista.
Lopussa luki: Älkää syyttäkö itseänne. Tämä on oma tahtoni.
– Olen yrittänyt lopettaa jossittelun siitä, että jos olisin toiminut toisin... Se ei tuo poikaa takaisin. Kunpa olisin tiennyt, mitä hän hautoi mielessään. Hän ei kestänyt tätä hullunmyllyä, töitä hän teki liikaa.
Pitkään jatkunut koulukiusaaminen jätti kohtalokkaat arvet.
– Lapset ovat toisilleen todella raakoja. Se söi keskenkasvuista teini-ikäistä todella ja oli varmasti yksi suuri syy hirvittävään tekoon. Kunpa koulukiusaamiseen puututtaisiin hanakammin. Se voisi pelastaa henkiä!
– Aki ei antanut kiusaajille koskaan anteeksi. Emmekä mekään.


Tuki


Läheisten suru on kysymyksiä täynnä. Tapahtunut on edelleen vaikea ymmärtää.
Vanhemmat ottivat kaiken tarjotun tuen vastaan. Yhä kahden vuoden jälkeen kuukausittainen keskusteluapu on tarpeen.
Myös Oulun Kriisikeskuksen ja seurakunnan sururyhmä itsemurhan kautta läheisensä menettäneille oli tärkeää vertaistukea surun keskellä.
– Ulkopuolisten on vaikea ymmärtää läheisen kokemaa tuskaa. Vertaistuki on korvaamatonta. Ryhmässä ei katsota titteleitä, vaan kaikki ovat saman arvoisia. Kaikki vastaavan kokeneet tarvitsevat tukea.
Hymy pilkahtaa Heikin kasvoilla, hänen näyttäessään lompakostaan Akista armeijassa otettua kuvaa.
– Elämä jatkuu. En enää itke niin paljoa, mutta suru ei katoa koskaan.

 

Vertaistukea läheisensä menettäneille

Oulun Kriisikeskuksen ja Oulun seurakuntayhtymän yhteinen Sururyhmä itsemurhan kautta läheisensä menettäneille alkaa jälleen 15. maaliskuuta Oulun Kriisikeskuksessa.
Luottamuksellisessa ja suljetussa vertaistukiryhmässä etsitään yhdessä voimavaroja surun kanssa elämiseen ja selviämiseen. Tapaamisia on noin viikoittain kymmenen kertaa.
Osallistuminen on maksutonta, ilmoittautuminen ja sitoutuminen välttämätöntä.
Ryhmän luotsaajina toimivat kriisityöntekijä Outi Pietiläinen ja sairaalapastori Juha Kyllönen.

Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit