Forum24 | 2017-08-10
Näytä kommentit
  • 16515kassiahastus Kassiahastuksen Viron ohjelmassa on konsertti ja yhteislaulutilaisuuden vetovastuu.

Oulun vanhin laulava kansanmusiikkiyhtye Kassiahastus on kutsuttu esiintymään Viru Folkiin, Viron merkittävimpään kansanmusiikkitapahtumaan 11.–13. elokuuta.
Viru Folkin pidetään Lahemaan kansallispuiston viehättävässä Käsmun kapteenikylässä, tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta.
Kassiahastus soittaa festivaaleilla Jouko Maijalan suomentamia eestiläisiä kansanlauluja.
Maijala kertoo, että juhla on samalla startti Kassiahastuksen ensi vuonna vietettävälle 30-vuotisjuhlavuodelle.
Laulut ovat syntyneet vuosikymmenten saatossa ja yhtye on esittänyt niitä Virossa muun muassa Tallinnassa, Vórussa, Valgassa, Tartossa, Väike-Maarjassa, Tudussa ja Raplassa sekä Viljandin kansanmusiikkijuhlilla 2013.
Yhtye on konsertoinut lisäksi Puolassa, Saksassa ja USA:ssa.

Tarja Halonen
avaa festivaalin

Viru Folk juhlii tänä vuonna 100-vuotiasta Suomea keskittyen ohjelmassaan suomalaiseen kulttuuriin ja musiikkiin.
Presidentti Tarja Halonen avaa festivaalin 11. elokuuta.
Viru Folkilla on Suomen juhlavuoden kunniaksi tänä vuonna ennätysmäärä suomalaisia esiintyjiä.
Kolmen päivän aikana festivaaleilla esiintyvät Kassiahastuksen lisäksi muun muassa Värttinä, oululainen Rommakko, Kimmo Pohjonen, Jaakko Laitinen ja Väärä Raha, Finntroll, Wimme Saari & Tapani Rinne.
Kassiahastuksella on festivaaleilla kolme esiintymistä ja yhtye saa vieraakseen yhden Viron kuuluisimmista kansanmuusikoista, Kukerpillid-yhtyeen alkuaikojen viulistin Indrek Kaldan.
Kukerpillid-yhtyeen merkitys on ollut suuri Kassiahastuksen musiikille: yhtyeet ovat soittaneet yhdessä useita kertoja niin Suomessa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla kuin Virossa järjestetyillä festivaaleilla.
Viru Folkissa yhtyeet soittavat konsertin, jossa keskitytään Kukerpillid-yhtyeen suomennettuun musiikkiin.

Vetovastuu
yhteislaulussa

Kassiahastus vetää juhlilla lisäksi suuren yhteislaulutilaisuuden, jossa lauletaan virolaisten ja suomalaisten yhteisiä, molemmissa maissa suosituksi nousseita kansanlauluja, ralleja ja iskelmiä.
Kassiahastuksen 30-vuotissuunnitelmissa on vuosien varrella äänitettyjen kansanmusiikkikappaleiden ja uusien laulujen kokoaminen juhlajulkaisuksi ja mahdollinen yhteiskonsertti Kukkerpillid-yhtyeen kanssa kesällä 2018.

Virossa soittavat

Rahvamuusikansansambel Kassiahastus lähtee matkalle seuraavassa kokoonpanossa:
Jouko Maijala, laulu, strumstick.
Pekka Kähkönen, laulu, kitara, mandoliini.
Raimo Kauppila, kontrabasso.
Mika Matilainen, rummut.
Veli-Matti Moilanen, laulu, bassoukulele.
Hannu Ervasti, laulu, hanuri.
Olavi Niemi, laulu, kitara.
Minna Siitonen, laulu, hanuri.
Indrek Kalda viulu.

Käyttäjäarviot:
  • Kokonais arvosana 0.0 pistettä 5:stä
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0
  • 0.0

Kommentit